Hengittävät rakenteet

Hengittävät rakenteet

Teksti on julkaistu Tuuma-lehdessä 4/2017

Rakennusalalla rakenteen hengittävyys on kiistanalainen käsite. Keskustelua ohjaa usein intohimo tiettyyn rakentamistapaan, ja laaja-alainen ymmärrys asiasta voi olla puutteellista. Kun perinnerakentajan vastaus homeongelmiin ovat hengittävät rakenteet ja ilmansulkupaperi, samaan aikaan nykyaikaiseen rakentamistapaan nojaava insinööri on vakuuttunut siitä, että höyrynsulku oikeassa kohtaa rakennetta estää homeelle otollisten olosuhteiden synnyn.

Vastakkainasettelu uuden ja vanhan välillä ei sinällään johda minnekään. Keskeistä on ymmärtää muutama rakennusfysikaalinen ilmiö, jotka lopulta määrittelevät, miten kukin rakenne toimii, ja miksi se toimii juuri noin.

Useat eri materiaalivalmistajat ymmärtävät hengittävyyden käsitteen niin, että materiaali on hengittävä silloin, kun se pystyy läpäisemään kaasumaista vettä. Tällaisia diffuusioavoimia materiaaleja voivat olla esimerkiksi erilaiset ilmansulut, aluskatteet ja eristeet. Pelkkä diffuusioavoimuus ei kuitenkaan riitä hengittävyyteen.

Hengittävän materiaalin toinen perusominaisuus on kyky sitoa itseensä kosteutta ja luovuttaa sitä takaisin, eli yksinkertaisesti ilmaistuna hengittävyys on kyky kastua ja kuivua. Tämä ilmiö on nimeltään hygroskooppisuus. Hengittävistä rakenteista keskusteltaessa nousee usein esille virheellinen käsitys siitä, että hengittävät rakenteet liittyisivät ilman liikkeeseen tai ilmanvaihtoon. Osa hengittävistä materiaaleista voi päästää lävitseen ilmaa, mutta hengittävän rakenteen täytyy olla kokonaisuutena ilmatiivis. Vaikka rakennuksessa on hengittävät rakenteet, ja niillä on positiiviset vaikutukset huoneilmaan, ne eivät korvaa ilmanvaihtoa. Se on suunniteltava aina omana kokonaisuutenaan.

 

Kuva 01. Mikrobit, mm home, tarvitsevat kasvaakseen kosteutta, lämpöä ja ravinteita. Asuinrakennuksissa lämpöä on yleensä riittävästi, ja ravinnoksi käy rakennus- ja huonepöly, joten mikrobikasvua rajoittaa riittävän alhainen suhteellinen kosteus. Kuvassa tummennettu alue merkitsee tilannetta, jolloin mikrobikasvu on mahdollista lämpötilan ja suhteellisen kosteuden suhteen. Kuva: TTY, VTT /Suomalainen homemalli.

 

 homeluokat

Kuva 02. Taulukko rakennusmateriaalien jakautumisesta eri homehtumisherkkyysluokkiin. Kuva: TTY, VTT /Suomalainen homemalli.

Vesi

Rakennusteknisenä terminä hengittävyys tarkoittaa veden liikettä rakenteessa. Vesi ja kosteus ovat aina mukana, kun puhutaan turvallisesta ja pitkäikäisestä rakentamisesta. On siis hyvä kerrata mitä vesi on.

Vesi on vedyn ja hapen muodostama kemiallinen yhdiste. Vedellä on kolme olomuotoa: kaasu eli vesihöyry, neste ja jää. Näistä neste ja jää ovat silmin havaittavia, vesihöyry näkymätöntä. Pilvet ja teepannusta nouseva näkyvä ”vesihöyry” eivät siis ole virallisesti vesihöyryä, vaan ilmaan tiivistynyttä nestemäistä näkyvää vettä.

 

Ilmankosteus

Ilma sisältää aina jonkin verran kaasumaista vettä eli vesihöyryä ja sen määrä ilmassa riippuu ilman lämpötilasta. Lämmin ilma pystyy sisältää vettä enemmän kuin kylmä ilma. Ilmassa oleva veden määrä voidaan ilmoittaa kolmella eri tavalla. Absoluuttinen kosteus ilmaisee, kuinka paljon vesihöyryä tietty ilmamäärä sisältää (esimerkiksi g/m³). Samaa kertoo myös vesihöyryn osapaine, joka ilmoittaa vesihöyryn paineen osuutta koko ilmanpaineesta.

Yleisemmin käytetty tapa on ilmoittaa ilman suhteellinen kosteus (relative humidity, RH).  Prosenttiluku kertoo, kuinka paljon ilmassa on kosteutta suhteessa siihen, mitä se voi maksimissaan sisältää.

Lämmityskauden aikana suhteellinen kosteus on kuivassa lämpimässä huonetilassa tavallisesti 20–40 % ja ulkona vastaavana aikana 85–90 %. Kesällä ulkoilman kosteus on tavallisesti 65–75 % ja sisäilman noin 40–60 %.

Vaikka ulkoilman suhteellinen kosteus on lähes koko vuoden sisäilmaa korkeampi, vesihöyryn todellinen määrä eli absoluuttinen kosteus on ulkona vähäisempi kuin sisällä. Sisäilman todellinen vesihöyryn määrä muodostuu sisälle tulevasta ulkoilmasta ja sisällä asumisella tuotetusta kosteuslisästä. Kylmän ilman lämmetessä kasvaa sen kyky sitoa kosteutta, ja siten sen suhteellinen kosteus alenee, vaikka absoluuttinen kosteus lisääntyy.

 

Kastepistelämpötila

Kastepistelämpötila, yleisemmin kastepiste on se lämpötila, jossa vesihöyry tiivistyy vedeksi. Kastepisteessä ilman suhteellinen kosteus on 100% (RH=100%), eli se sisältää kaiken kosteuden minkä voi kyseisessä lämpötilassa sisältää. Tästä yli menevä kosteus tiivistyy vedeksi läheisille pinnoille tai ilmaan sumuksi.

 

Hygroskooppisuus

Eri materiaaleilla on erilaiset ominaisuudet sitoa ja luovuttaa kosteutta. Materiaalien perusominaisuuksia kosteuden ja lämmöneristävyyden suhteen on tutkittu useissa eri tutkimuslaitoksissa. Tässä lähteenä on käytetty Tampereen teknillisen yliopiston tutkimusta Rakennusmateriaalien rakennusfysikaaliset ominaisuudet lämpötilan ja suhteellisen kosteuden funktiona.

Materiaalien erilaiset ominaisuudet ovat keskeisiä, kun tutkitaan rakenteiden kosteusteknistä toimivuutta. On olemassa nk. hygroskooppisia materiaaleja, jotka kykenevät sitomaan ja luovuttamaan kosteutta, ja vastaavasti ei-hygroskooppisia materiaaleja, joilla tätä ominaisuutta ei ole. Hygroskooppisia materiaaleja ovat esimerkiksi hirsi, puukuitutuotteet, savilaasti ja puru, ja ei-hygroskooppisia taas mineraalivillat ja muovit.

Materiaalien erot selviävät havainnollisesti, kun vertaa mineraalivillaa massiivipuuhun. Kuutio täysin kuivaa massiivipuuta voi sitoa itseensä noin 65 litraa vettä, jolloin sen suhteellinen kosteus on 75 %. Samoissa olosuhteissa kuutio mineraalivillaa voi sitoa itseensä ainoastaan 0,35 litraa. 75 %:n suhteellinen kosteus on karkeasti se raja, jota kosteammassa alkaa aktiivinen mikrobitoiminta, kun lämpötila on riittävä ja kosteus on jatkunut tarpeeksi kauan.

 

 

Taulukko 

Taulukko 03. Kosteuskapasiteetin arvoja eri rakennusmateriaaleilla (kauppanimikkeet). Taulukossa nostetaan esille 75 %:n suhteellisen kosteuden sarake. Tuo suhteellisen kosteuden määrä on eräänlainen rajalinja; sitä suuremmissa arvoissa alkaa aktiivinen mikrobitoiminta. Materiaalien erot ovat merkittävät – ne selittävät hyvin, miksi toinen seinärakenne tarvitsee sisäpintaan muovin ja toinen ei. Kuva: TTY, Rakennustekniikan osasto, Talonrakennustekniikan laboratorio, Tutkimusraportti 129.

 

Eri materiaaleista valmistetut rakenteet siis eroavat toisistaan huomattavasti. Keskeisin ero on siinä, miten kosteus liikkuu rakenteessa ja sen materiaaleissa.

Hygroskooppisessa rakenteessa kosteus on sitoutuneena materiaaliin ja tiheydestä riippuen myös rakenteen sisältämään ilmaan. Kosteus liikkuu rakenteeseen sitoutuneena hakeutuen ympäröivään suhteellisen kosteuden tasoon.

Ei-hygroskooppisessa seinärakenteessa kosteus on käytännössä ainoastaan vesihöyrynä rakenteen sisältämässä ilmassa. Toisin sanoen esimerkiksi ei-hygroskooppisessa mineraalivillaeristeisessä seinässä kosteus on villakuitujen seassa olevassa ilmassa vesihöyrynä, mutta hygroskooppisessa massiivihirsiseinässä puun rakenteessa nesteenä ja vesihöyrynä.

 

 

Kuva 04. Perinteinen hirsiseinä. Hirsimateriaali pystyy sitomaan vettä 65 kg/m³, että sen suhteellinen kosteus on 75 %.

Kuva 05. Perinteinen purueristeinen seinä. Sahanpurun kosteuskapasiteetti on 19 kg/m³, että sen suhteellinen kosteus on 75 %.

 

 

selluvilla_AnttiNyman

 

 

 

Kuva 06. Nykyaikainen luonnonmukaisista materiaaleista tehty seinä. Selluvillan (37 kg/m³) kosteuskapasiteetti on 4,1 kg/m³, että suhteellinen kosteus on 75 %.

 

 

Kuva 07. Nykyaikainen mineraalivillaeristeinen seinä. Mineraalivilla kosteuskapasiteetti on vain 0,36 kg/m³, että suhteellinen kosteus on 75 %.

Kuvat 04-07. Eri materiaaleista valmistettujen seinien kosteuskapasiteetit eroavat huomattavasti toisistaan. Mallinnettu vesimäärä kuvastaa seinän pääasiallisen materiaalin kosteuskapasiteettia edellä esitetyn taulukon 03 mukaan. Kuvat: Arkkitehtitoimisto Antti Nyman

 

Diffuusio

Diffuusio on rakennusfysikaalisessa keskustelussa hyvin yleinen termi. Diffuusio on ilmiö, jossa epätasaisesti jakautuneet kaasumolekyylit liikkuvat niin, että syntyy tasaisesti jakautunut kaasuseos. Rakennusfysiikassa keskeisin tutkittava kaasu on vesihöyry, mutta diffuusio tasaa myös muita huoneilman kaasuja kuten hiilidioksidia.

Suomen ilmastossa sisäilman absoluuttinen kosteus on vuoden aikana lähes poikkeuksetta ulkoilmaa korkeampi. Huoneilman korkeampi absoluuttinen kosteus (suurempi vesihöyryn osapaine) pyrkii tasoittumaan seinärakenteen läpi matalamman kosteustason (pienempi vesihöyryn osapaine) suuntaan ulkoilmaan. Kun käytetään ei-hygroskooppisia eriste- ja seinämateriaaleja, rakenteen sisäpintaan on asennettava tiivis kalvo, joka estää vesihöyryn diffuusion rakenteeseen.

 

Hygroskooppisen seinärakenteen kosteustekninen toiminta

Miten hygroskooppisesta materiaalista valmistettu seinärakenne toimii kosteustekniseltä kannalta? Onko diffuusiosta merkittävää haittaa, ja mihin kastepiste sijoittuu? Kun vertaamme eri materiaaleista valmistettuja seinärakenteita, huomaamme sen tosiasian, että niiden kyvyssä sitoa itseensä kosteutta on todella merkittäviä eroja.

Ei-hygroskooppisessa mineraalivillaseinärakenteessa diffuusion merkitys on huomattavasti suurempi kuin massiivisessa hirsiseinässä. Massiivisessa hirsiseinässä kosteus on puun soluissa ja soluseinämissä rakenteellisena kosteutena. Sen sijaan mineraalivillaisessa seinässä kosteus on ainoastaan eristeessä olevassa ilmassa.

Hygroskooppinen hirsiseinärakenne pyrkii tasoittamaan suhteellisen kosteutensa ympäristönsä mukaiseksi, ja diffuusion merkitys on hyvin vähäinen. Massiivisen hirren sisäpinta hakeutuu sisäilman ja ulkopinta ulkoilman suhteellisen kosteuden tasoon. Sisätiloista ulkopintaan johtuvalla lämpöenergialla on kuitenkin kosteuta alentava vaikutus niin, että hirren ulkopinnan kosteus ei todellisuudessa ole samaa luokkaa kuin ulkoilman, vaan merkittävästi matalampi.

 

 

Kosteusmittaus

Kuva 08. Tutkimusdataa puukuitueristeisen seinän kosteusteknisestä toiminnasta. Höyrynsuluton puukuitueristeinen seinärakenne hakeutuu ympäristön kanssa samaan suhteelliseen kosteuteen. Sisältä johtuva lämpöenergia alentaa seinärakenteen ulko-osien kosteustasoa. Kuva: Arkkitehtitoimisto Antti Nyman, Dynaamiset rakenteet ry, Hunton Oy, RF SensIT Oy

 

 

Kosteustekniseltä toimivuudeltaan massiivista hirsiseinärakennetta voidaan pitää ihannerakenteena. Vaikka rakenteesta löytyy kastepistelämpötila, sillä ei ole rakenteen kosteusteknisen toiminnan kannalta merkitystä. Massiivipuun kosteus on sitoutuneena puun rakenteeseen, jolloin vapaata vettä ei synny. Hygroskooppisuus tasaa kosteuden tehokkaasti ympäröivään suhteelliseen kosteuteen.

Sama ilmiö toistuu kaikissa hygroskooppisissa seinärakenteissa, joskin ilmiö on riippuvainen materiaalin kosteuskapasiteetista ja tiheydestä. Hygroskooppisten seinärakenteiden toiminnasta tehdään parhaillaan lisätutkimuksia, jotta voitaisiin paremmin arvioida muun muassa materiaalin tiheyden ja vahvuuden merkitystä.

seinäleikkaus

Kuva 09. Periaatteellinen leikkaus hirsiseinän kosteusteknisestä toiminnasta. Kuva: Arkkitehtitoimisto Antti Nyman

 

Seinärakenteiden kosteustekninen tarkastelu keskittyy nykyrakentamisessa siihen, missä kohtaa seinää muodostuu kastepistelämpötila ja kosteuden tiivistyminen alkaa. Todellisuudessa tällainen tilanne koskee ainoastaan kosteuskapasiteetiltaan huonoimpia materiaaleja, siis materiaaleja, jotka eivät pysty sitomaan itseensä kosteutta. Tästä tyypillinen esimerkki on mineraalivillaeristeinen seinä, jossa jokainen eristekuitu on potentiaalinen kosteuden kondensoitumispinta. Tällaisen rakenteen sisäpinnassa on ehdottoman tärkeä käyttää höyrytiivistä kalvoa estämään kosteuden liikkuminen.

 

Ilmatiiveys

Meidän ilmastossamme eritysitä huomiota täytyy kiinnittää rakenteiden ilmatiiveyteen, olipa kyseessä uudisrakennus tai vanha talo. Ilmatiiveyden vaatimukseen ei vaikuta se, millaisia rakennusmateriaaleja rakennuksessa on käytetty. Jos käytössä on nykyaikaiset materiaalit, jotka eivät kykene sitomaan kosteutta itseensä, ilmatiiveys on toteutettava erilaisilla muoveilla tai vastaavilla materiaaleilla. Kun käytetään ns. perinteisiä rakennusmateriaaleja, ilmatiiveys on yhtä tavoiteltava lopputulos, mutta se toteutetaan erilaisilla paperituotteilla.

Vesihöyryn konvektio on rakennustekninen termi, joka tarkoittaa, että vesihöyry kulkeutuu liikkuvan ilmavirran mukana. Toisin sanoen esimerkiksi huoneilmasta rakenteisiin kohdistuva vuotoilma kuljettaa mukanaan kosteutta. Vaikka rakennus olisi tehty hygroskooppisista materiaaleista eikä kastepistelämpötilalla näin olisi normaalitilanteessa merkitystä, voi vesihöyryn konvektio aiheuttaa merkittäviä vaurioita. Vuotoilman mukana liikkuva kosteus voi aiheuttaa niin suuren pistemäisen kosteusrasituksen, että hygroskooppinen materiaalikaan ei pysty sitä tasaamaan, vaan syntyy kosteusvaurio. Tällaisia selkeärajaisia paikallisia ongelmakohtia voi esiintyä esimerkiksi hirsitalon yläpohjan ja ulkoseinän liitoksessa. Lämmin ilma pyrkii ylöspäin muodostaen lievän ylipaineen, joten juuri tässä kohtaa rakenteen ilmatiiveys olisi erityisen tärkeää. Liitos kannattaa tarkistaa, ja mahdollinen tiivistys on syytä tehdä huolella, vaikka se olisikin työlästä.

Ilmatiiveyden toinen merkittävä seikka liittyy ilmanvaihtoon. Kun rakennukseen toteutetaan ilmanvaihtoa, on suunniteltava, mistä ilma tulee ja minne se menee. Perinteinen ratkaisu on luonnollinen eli painovoimaan perustuva ilmanvaihto. Siinä ilma tulee huoneeseen raitisilmaventtiileistä seinien yläosista tai ikkunaraoista ja sekoittuu lämmenneeseen huoneilmaan. Jäteilma poistuu muurattuihin tiilihormeihin joko tulisijojen tai ilmanvaihtoventtiileiden kautta.

Mikäli huoneessa ei ole riittävästi tuloilmareittejä, eikä ilmatiiveys ole hyvä, huoneen alaosaan muodostuva alipaine vetää korvausilman rakenteiden läpi. Sisäilman laadun varmistamiseksi on siis oleellisen tärkeää, että rakennus on ilmatiivis, ja että ilmanvaihto on hallittua.

 

Kastuminen ja kuivuminen eli hengittävyys

Edellä on käynyt ilmi, että hengittävyys on materiaalin kykyä kastua ja kuivua. Hengittävä materiaali pystyy sekä sitomaan nestemäistä ja kaasumaista kosteutta että luovuttamaan niitä pois. Pelkkä diffuusioavoimuus ei riitä, vaan materiaalilla on oltava lisäksi hygroskooppinen kyky hakeutua ympäristön kanssa samaan suhteelliseen kosteuteen. Mitä tiheämpi ja yhtenäisempi materiaali on, sitä vähemmän tarvitsee kantaa huolta diffuusiosta ja sen vaikutuksista.

Rakennus on fysikaalinen kokonaisuus. Siksi tämäkin on syytä muistaa: Vaikka rakenteet olisi tehty hengittävistä materiaaleista, talon säilyminen terveenä edellyttää hallittua ilmanvaihtoa ja hyvin toteutettua ilmatiiveyttä.

 

Lähteet:

Björkholtz, D., Lämpö ja kosteus. Rakennusfysiikka. Rakennustieto Oy. Helsinki 1997.

Kosteus. Rakennusfysiikkaa rakennusinsinöörille. Rafnet-ryhmä. 2004.

Hukka, A., Puun kuivumisen matemaattinen mallintaminen korkeissa lämpötiloissa. VTT. Espoo 1996.

Siikanen, U., Rakennusfysiikka perusteet ja sovellukset. Rakennustieto Oy. Helsinki 1996.

Suomalainen homemalli. [verkkoaineisto]. [viitattu 19.11.2017]. Saatavilla: http://www.tut.fi/fi/tutkimus/tutkimusalat/rakennustekniikka/rakennetekniikka/rakennusfysiikka/suomalainen-homemalli/index.htm

Vinha, J., Valovirta, I., Korpi, M., Mikkilä, A., Käkelä, P. Rakennusmateriaalien rakennusfysikaaliset ominaisuudet lämpötilan ja suhteellisen kosteuden funktiona. Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos. Tampere 2005.

 

Näkökulma 8.1.2017 – Tavara-asema

Näkökulma 8.1.2017 – Tavara-asema

Suunnitelma vanhan tavara-aseman purkamisesta on irvokkaassa ristiriidassa Tampereen kaupungin strategian ja pitkän aikavälin tavoitteiden kanssa. Purkaminen tarjoaisi mitä varmimmin lisämateriaalia Museokeskus Vapriikissa käynnissä olevaan näyttelyyn Kadonneet kaunottaret, jossa on esillä puutteellisen arviointikyvyn pohjalta tehtyjä rakennushankkeita. Tampere on hakemassa vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Millaiset edellytykset sillä on pärjätä haussa, kun rakennetun kulttuuriympäristön ymmärtäminen on tällä tasolla?

Rakennettu kulttuuriympäristö on Tampereen voimavaroja ja osa sen erityistä vanhan teollisuuskaupungin identiteettiä. Tavara-asemalla on keskeinen rooli vuoden 1918 tapahtumien kertojana. Googlaamalla löytyy mitä vain, mutta todellinen tapahtumapaikka on puhuttelevuudessaan omaa luokkaansa. Kuluvana vuonna siis muistellaan sadan vuoden takaisia taisteluja, ja samalla pohditaan, puretaanko historialta käsin kosketeltavat raamit!

Rakennetulla kulttuuriympäristöllä on ihmiseen merkittävä vaikutus. Jos rakennus puretaan, pyyhitään samalla kollektiivinen muisto. Osana uutta suunnitelmaa tavara-asema muistuttaisi luontevasti menneisyydestämme, ja tulevat sukupolvet näkisivät sen osana kaupungin omaa identiteettiä. Tavara-aseman kaupunkikuvallinen rooli on ollut viimeisinä vuosikymmeninä vähäinen, mutta sillä on suuri merkitys teollisuuskaupungin tärkeänä logistisena linkkinä maailmalle.

Päätökset rakennusten suojelusta mielletään usein valinnaksi uuden ja vanhan välillä. Halutaan joko tehdä kannattavaa liiketoimintaa tai säilyttää ja vaalia olemassa olevaa rakennettua ympäristöä. Suojeltavia monumentteja on verrattain vähän, ja edellisten ääripäiden sijaan onkin keskeistä suojella rakennetun ympäristön kerroksellisuutta ottamalla vanha rakennuskanta osaksi uusia suunnitelmia. Suojelulla varmistetaan historiamme näkyminen rakennetussa ympäristössä. Samaan aikaan osaavalla suunnittelulla ja suunnittelun ohjauksella tehdään kehitettävästä kiinteistöstä taloudellisesti kannattava. Rakennuksen käyttäminen on sen parasta suojelua.

Tavara-aseman purkaminen ja tontinluovutuskilpailun järjestäminen katulinjan oikaisussa vapautuvaan tilaan on laadullisesti heikko suunnitelma. Mennään siitä, mistä aita on matalin. Suunnittelussa on huomioitava ajallinen kerroksellisuus. Suunnittelijalla on keskeinen rooli rakennetun kulttuuriympäristön kehittämisessä. Suunnittelija on harvoin hankkeen omistaja, ja ensisijainen päätösvalta on toisaalla. Taitavaan suunnitteluun kuuluu kuitenkin tilaajan ohjaaminen sen etujen mukaiseen päätökseen.

Oikea ratkaisu on antaa kaava-alueelle rakennusoikeutta siten, että tavara-aseman säilyttäminen on taloudellisesti kannattavaa, ja uusi ja suojeltu vanha rakennuskanta lomittuvat luontevasti uudeksi kokonaisuudeksi. Alueen toisesta puurakennuksesta alkuperäisellä paikalla joudutaan luopumaan, mutta tilalle saadaan korkeatasoista arkkitehtuuria, joka tekee rakennetun ympäristön kerroksellisuudesta voimavaran. Molemmat puurakennukset voidaan säilyttää: Toinen voidaan palauttaa tontille maanalaisten rakennustöiden valmistuttua, ja toinen voidaan siirtää pysyvästi uuteen paikkaan. Uusi paikka voisi löytyä niinkin läheltä kuin jo puretun keltaisen talon paikalta. Rakennusten siirtäminen kuuluu hirsirakentamisen perinteeseen, ja puurakennuksen siirtäminen on kustannuksiltaan edullista verrattuna esitettyyn tiilirakenteisen tavara-aseman siirtoon.

Esittämässäni ratkaisussa Ratapihankatu tekisi mutkan aseman kohdalla kulkien nykyistä linjaa tavara-aseman ohi. Uusi rakennusmassa tulisi osittain tavara-aseman päälle, ja muodostaisi kulkuyhteyden kadun yli. Katulinjaus rakennusmassan läpi on haastava, mutta viime vuosien näyttöjen perusteella uskon tamperelaiseen tunnelirakentamiseen. Liikennesuunnittelun keskeinen ongelma on tällä hetkellä vilkkaan autoliikenteen ja kevyen liikenteen sekoittuminen risteysalueella. Rongan alikulun jatkaminen Vellamonkadun suuntaan mahdollistaisi auto- ja kevytliikenteen erottamisen omille tasoilleen. Maan alta alikulusta ja paikoitustiloista saadaan yhteys tavara-asemalle, ja muodostuvan kannen päälle voidaan rakentaa katu ja uutta rakennusmassaa.

Rakennetun kulttuuriympäristön vaaliminen on kirjattu perustuslakiin: “Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Rakennusten suojelu on tapa tallentaa historiaa. Suojelulla luodaan edellytykset sille, että alkuperäistä rakennuskantaa, ympäristön monimuotoisuutta ja ajallista kerroksellisuutta säilyy tuleville sukupolville riippumatta kiinteistönomistajien ja päättäjien valistuneisuudesta. Suojelupäätös on osoitus siitä, että kyseinen rakennus tai ympäristö on erityisen arvokas ja sen säilyttäminen tärkeää.

Suomen rakennuskanta on moneen muuhun maahan verrattuna huomattavan nuorta. Jokainen purettava vanha rakennus kaventaa yhteistä historiankirjoitustamme. Tampereen kaupungilla on tavara-aseman säilyttämisessä mahdollisuus olla esimerkillinen rakennetun kulttuuriympäristön kehittäjä, jolla on työkalupakissaan muitakin vaihtoehtoja kuin purkaminen ja uuden rakentaminen.

Arkkitehtitoimisto Antti Nyman
Tavara-asema luoteesta
Arkkitehtitoimisto Antti Nyman
Tavara-asema lounaasta
Arkkitehtitoimisto Antti Nyman
Ratapihankadulta etelään
Arkkitehtitoimisto Antti Nyman
Uudet rakennusmassat sijoittuvat osittain tavara-aseman päälle. Hirsirakennukset ovat uudessa käytössä toinen alkuperäisellä sijallaan ja toinen siirrettynä. Kevytliikenne laskeutuu tunneliin jo Vellamonkadulla.